lauantai 12. maaliskuuta 2016

Neuletapaaminen ja leivontaa

Voi kuinka hieno päivä tästä lauantaista tuli. Leivoin aamusella kakuja poikien tuleville synttäreille huomiselle. Kinuskikissan resepti valikoimaa hetken selatessani, valintani oli selkeä mihin päädyin. Se oli Suklainenseepra... se oikein huuvi valitsemaan itsensä . Tottakai, suklaa ja juustokakku ei enenmpää tarvinnu vakuuttaa. En tietenkään saanut niin hyviä raitoja tehtyä kuin Kinuskikissa, mutta tähän mennessä silti olen tyytyväinen lopputulokseen.
Suklainenseepra juustokakku
Minulla makuina valkosuklaa ja maitosuklaa.

Huomenna sunnuntaina vieraiden tullessa ja kakkua leikattaessa ratkeaa miltä se näytää sisältä. onnistuiko raidoitus vai tuliko siitä jokin muu kakku. 

Kävin tänään myös Lentävän lapasen järjestämässä neuletapaamisessa. Siellä oli jo mennessäni vanhoja tuttuja kasvoja muista neulomis hetkistä ja uusia kasvoja joita en ollut aiemmin tavannut. En alkuunsa kehdannut änkeä mukaan mutta minut passitettiin mukaan juotuani teeni. Sinne päädyin muidein joukkoon ja vierähti aika mukavasti. Sellaiset 2,5 tuntia tuli neulottua naisten seurassa. Oli myös mukvaa nähdä mitä muidein puikoilta löytyi. Aika monella oli joko työn alla tai juuri seuraava työ Veera Välimäen mallistosta jokin malli.
Oma puikoilla työnikin edistyi hurjaa vauhtia. Kiitos Tarjan avustuksen. Tuo englanninkielinen neulesanasto ei ole ihan vielä hallinnassa mutta pika puoliin senkin kanssa pärjätään.
Niin se malli joka päätyi ensimmäiseksi puikoilleni oli Stay the same 
Malli: Veera Välimäen Stay the same
Ohje: Ravelry
Koko: XL
Lanka: Ilun sinkku tumma harmaa ja lime vihreä
Kaulusta joudun muokkaamaan jonkin verran. En pitänyt siitä että kaulaaukko on niin kovin avonainen ja luultavammin tulen myös tekemään pidemmillä hihoilla kyseisen paidan. Jonkin verran siis muutoksia tulee malliin mutta perus idea on se tärkein.

Katsotaan kuinka kauan tämä vie aikaa kun edellinenkin on vielä jonkin verran kesken. Ihana malli sekin Paulie ohje Ravelry

Nyt puikot vaihteeksi käteen ja illan tv tarjonnan pariin ja Stay the same puikoilla.

tiistai 8. maaliskuuta 2016

Villapaita ja -takit

Voi että kuinka onnellinen ihminen voikaan olla. Ostin äsken ravelrystä ensimmäiset ohjeet. Olen paljon siellä tutkiskellut ohjeita ja tallentanut kirjastoon ihania malleja, koskaan niitä toteuttamatta. Mutta nyt pääsee kaksi mallia omille puikoille. 
Kävin taannoin Lentävän lapasen kurssilla: neuloen ylhäältä alas. Ja kyllä kannatti. Nyt on kaksi ohjetta odottamassa vuoroaan toinen vielä odottaa lankoja mutta toisen pääsen jo aloittamaan.  En tiedä vielä kumpi pääsee ensin puikoille silti, ja milloin se aika koittaa että ennätän mutta toinen ohjeista on Naima (Ankestrick ohje) joka odottaa lankoja ja toinen on Stay the Same (Veera Välimäen ohje) johon jo langat odottaa. 

Stay the Same malli tuli eteeni vähän vahingossa. Olin ajatellut että tekisin ennemmin Veera Välimäen Breathing Space ohjeella johon ihastuin Lentävän Lapasen Tainan puikoilla kun kaupalla kävin. Mutta jokin kiehtoi vielä enemmän tuossa Stay the Same ohjeessa ja mallissa. Kurssilla aloitettu Paulie on vielä kesken, kaulus ja nappilistaa vaille, mutta kun .... Ei yhtään kiinnostaisi. Se ei oikein tunnu istuvan minulle ja on ehkä liian tyköistuva niin en oikein välitä tehdä sitä loppuunkaan. Teen sen tuosta pikku hiljaa muiden rinnalla. Onhan se sentään esimmäinen villatakki ylhäältä alas ja ensi kertaa myös itseltä itselle tehty työ. Edistystä sekin. 


Ainoa joka eniten tällä hetkellä harmittaa on se että tein ihka ensimmäisen huivin,  kasvivärjätyistä langoista ja lempiväreilläni ja ylpeänä sitä kaulassani käytin  ja nyt en sitä mistään löydä. Ai että harmittaa olin niin ylpeä siitä huivista. Voi kunpa sen vielä löytäisin. Mutta siitäkin kerron lisää kun pääsen koneelle.

Keskeneräisten töiden valmistumista ja uusien töiden aloittamista. Siitä on tämä viikko tehty.