lauantai 27. maaliskuuta 2021

Villapusero joka oli tärkeämpi kuin osasin uskoakaan

Pääsin neulomaan puseroa joka oli tärkeämpi saajalleen, kuin osasin kuuna päivänä kuvitellakaan.




Saajalla oli ollut vastaavanlainen paita, joka oli hänelle jäänyt pieneksi. Häntä oli asia harmittanut kovasti ja itkukin oli tullut, kun ei enään voinut käyttää rakasta villapaitaansa.
Lupasin hänelle sellaisen paidan tehdä.


Lentävään Lapaseen lanka ostoksille seuraavana päivänä. Sieltä löysin juuri oikean väriset langat, mitä vanhassakin paidassa oli käytetty. Langaksi valikoitui Handun mini merino. Kahdessa eri vihreässä ja tietenkin kirkas pinkki.


20 päivää myöhemmin, useamman purkamisen ja monen epävarman hetken jälkeen paita valmistui.


Vielä päättely ja kastelu ja muotoilu. Sitten sain antaa tämän rakkaampaakin rakkaamman villapuseron saajalleen.


Illan suussa sain viestin jota itku silmässä luin.
Tämä paita oli herättänyt saajassaan erittäin voimakkaat tunteet jotka itkuna purkaantui pois. Saaja oli niin onnellinen ettei kyynelistä meinannut loppua tulla. Hän ei olisi paitaa halunnut riisua enään ollenkaan päältään. Se olisi jopa tanssiaspukukin hänelle.


Se ei ollut pelkkä vaate eikä vain paita. Se oli saajalleen paljon enemmän.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti